Etusivulle
Koivujärven rantaterassi
Koivujärven rantaterassi

Avoinna perjantai-illasta sunnuntai-iltaan, muina aikoina tarvittaessa.

Puh. 0400 867760
Kirjoituksia

Ensisuudelma

Romanttinen kertomus nuoren miehen kokemuksesta 60-luvun Koivujärven lavatansseissa. Kirjoiutus on myös julkaistu Kiuruvesi-lehdessä.

Kaunis kesäilma ja ilta ne saavat meidät miehetkin haaveellisiksi ja hieman romanttisiksi. Nimittäin veljeni Raimon vaimo tuli kertoneeksi, että Raimo oli peräti pussannut häntä. Pidin pienen puhuttelun kahvipöydässä vel-jelleni.

- Minä oon pitännä sinua jämeränä miehenä, ja mänet tuossa iässä (61v) pussoomaan nuin vain. Voi hellanduudeli ja Tena-Ladyt sentään. Minä kerron äitille!!

Raimo häkeltyi pahemman kerran ja yritti ierrellä sekä tehdä tyhjäksi asian.

Parasta kai se on katsoa omaankin peiliin...

Oli heinäkuuta kuusikymmentäluvun loppupuolella, kun läksimme velipoikani Markun kanssa Koivujärven lavalle tansseihin. Kulkuneuvona oli kopiton traktori, Ferguson 65. En ollut vielä koskaan tanssinut, jotenka Markku nohitti:

- Mänet vaen tytön etteen ja sanot että saanko luvan, sekä vielä virnuili että - Pyyä samalla suatille!

Tanssiporukkaa oli tullut aika mukavasti ja ihailin mm. Mannisen Toivon keveää polkan ja jenkan taitamista. Hän nosteli jalkojaan korkealle tanssin pyörteissä, kuin ohimennen ja puhui sekä vitsaili samalla. Myös paikallinen "Väpe" tanssi hienosti, varsinkin jenkkaa, nuoresta iästään huolimatta. Eräälle tangolle minäkin uskaltauduin hakemaan yhtä sievää tyttöä, enkä pettynyt, vaan tanssimme pois tiehesä muiden seassa. Tyttö oli kotoisin Niinimäeltä, eikä ollut moksiskaan vaikka astuin monta kertaa hänen varpailleen. Hain tyttöä toisellekin tangolle ja kysäisin sitten silmät kiinni:

- Saisinko saattaa sinut kotiisi? Minulla on traktori...tuota...
- Saat, vastasi tyttö ja puristi kädestä.

Senhän tietää, että tuossa vaiheessa sydänalassa tuntui kuin höyhenen sivelyä. Markku oli yllättyneen näköinen kun napotimme traktorin luona odottamassa. Eipä siinä muuta sitten kuin lähdimme taipaleelle. Markku laittoi mölyä pellin alle ja me tytön kanssa istuimme rapasuojan päällä. Ennen kuin tietä piti kääntyä Huutoperälle päin vasemmalle, tuli lehmä vastaan keskellä tietä ja alkoi säikkyneenä juosta traktorin edessä. Sitä ei usko ennen kuin näkee, kuinka kovasti lehmä voi pinkoa pakoon. Sorkkia näytti olevan kymmeniä ilmassa ja pitkät riippatissit moikuivat missä päin kehoa milloinkin. Lehmä päästeli lisäksi eläimellisiä örähdyksiä. Meitäkös hupsuja nauratti, että olimme pudota kyydistä. Onneksi lehmä paineli risteyksestä Kiuruvedelle päin, kun me käännyimme Huutoperälle. Olihan vietävä kolmas pyörä, Markku kotiini. Velipoika jäi kateellisen näköisenä koulun kohdalle, kun pääsimme kahdestaan jatkamaan. Onneksi lehmä oli jo häipynyt tieltä, kun ohitimme risteyksen. Nousimme hiljalleen Jysynmäen päälle, ohitimme hautausmaan ja käännyimme Lehtoovenahon risteyksestä Niinimäelle päin. Oli jo heinäkuun loppua, niinpä notkelmissa oli jonkin verran sumua ja aika kylmää, mutta sitten välillä tuli lämmin henkäys paikasta riippuen. Vilkuilimme toisiamme ja aina kun katseemme kohtasi, tyttö hymyili. Viimein tuo pyöreästi 10 kilometriä tuli ajetuksi ja pysäytin Ferkun tien laitaan, mäen alle.

- Ei voida mennä paljoa lähemmäksi kotia, muuten isä voi tulla antamaan kiireen voijetta, tyttö sanoi.

Lähellä tietä oli kaivo, sellainen puukansi päällä, ja sen luo kävelimme. Siinä kaivon vieressä sitä sitten suudeltiin, ai... ai... Tytöllä oli sellaiset hunajaiset persikkahuulet, lämpimät ja kosteat. Olikohan tyttö laittanut huulipunaa? Nimittäen huulilla tuntui lievästi makealta ja minulla häivähti muistikuva suklaalla päällystetystä vohvelipatukasta, joita siihen aikaan myytiin Rixraxin nimellä. Huulten reunoilla oli häivähdys voimakkaammasta mausta, niin kuin kissanpissi tai pippuri. Kokonaisuutena kuitenkin huulet olivat kuin huljutettu kukkain meellä, ai... ai...
Lähteäkin piti sitten ja tulin puolipyörryksissä hökäisseeksi "Hyvästi." Tyttö vastasi "Hei, hei..."
Matkan aikana vasta aloin moittia itseäni:

- Kyllä olin pöllö, kun sanoin hyvästi. Kylläpä osasinnii olla pöllö. Jo sitä pittääkii olla pöllö ja sannoo että hyvästi.

En tuota kauan murehtinut, vaan kokeilin tasaisin välein huuliani ja puhelin: "Nyt sitä on pussattu, he he ...On kokemusta..."
Aamulla kotona katselin huuliani pienestä taskupeilistä ja ajattelin, että ei ole nuokaan huulet ihan synnittömät enää. Ajanoloon kerroin kaverilleni Jokelan Markulle salaisuuden. Markkua asia kiinnosti, niinpä hän kyseli:

- Pitikö tyttö silmiä kiinni pussatessa? Höprehtikö huulillaan niin kuin hevonen leipäpaloja käestä? Työnsikö huulet pitkälle? Imikö? Työnsikö kielen suuhun?

Vaikka suomalaiset miehet vierastavat liian imeliä sanoja, niin sanon tämän kerran, että ensisuudelma oli ihana kokemus.

Muistelimme tässä kerran vaimon kanssa omia nuoruusmuistojamme, ja eikös vaan hän sanonut:

- Sano minulle jotain hempeää!
- Röyhelö.

11.12.2007 - Jukka Manninen
Sää Koivujärvellä
Kuvapoimintoja