Etusivulle
Koivujärven rantaterassi
Koivujärven rantaterassi

Avoinna perjantai-illasta sunnuntai-iltaan, muina aikoina tarvittaessa.

Puh. 0400 867760
Kirjoituksia

Rauhaniemen Teuvo lähti tuntemattomille vesille...

Rauhaniemen Teuvoa muisteleva Aarne Leväsalmen kirjoitus, joka julkaistaan kirjoittajan luvalla. Kirjoitus on aiemmin julkaistu Kiuruvesi-lehdessä 19. toukokuuta 2004.

”Mies työnsi veneen vesille
ja se rannasta irtaantui,
kun valkea pilvenhahtu
tunturissa ui.” (Hortamo)

Taivas kuvastuu veteen Hämeen- ja Vuohensaarien suunnassa

Siitä ei ole lukua, kuinka monta kertaa Koivujärven ”kalakeisari”, rauhaniemeläinen Teuvo Saastamoinen, on työntänyt veneen vesille ja kuinka monta kertaa vastaavasti rantautunut. Mutta se tiedetään, että retkeltään, jolle hän lähti 6.5. 88-vuotiaana Koivujärven luodessa parhaillaan kevätjäitään, hän ei palaa enää Rauhaniemen rantaan muuten kuin läheisten ja tuttujen muistoissa. Uudella ja tuntemattomalla rannallakaan hänellä tuskin on ollut suuria maihinnousuongelmia, niin vakuuttava hän oli sanoissaan ja teoissaan - mahdollisista pienistä tulliniuhotuksista hän on kyllä selviytynyt omilla varmoilla äänenpainoillaan. Ja olivatpa vastaanottajien periaatteet mitkä tahansa, eivät pääse ainakaan ikävystymään uuden tulokkaan seurassa, sillä tuskin Teuvo tulee sielläkään takkiaan vaihtamaan.

Minulla on kunnia kuulua niihin, jotka aikoinaan ovat olleet hänen kanssaan työntämässä oikeaoppista tervavenettä teloilta veteen. Ja samat Koivujärven aallot ovat ryystäneet myös meikäläisen mökkirantaa, samaan veteen ovat kuvastuneet korkeat pilvet ja rantojen kuvajaiset, samat kuikat huudelleet yli salmien, saarien ja selkävesien. Mutta jo ennen tuota virallista Koivujärven kirjoille kirjoittautumistani olin saanut tuntuman maisemiin ja kylän perinnekulttuuriin, mikä tuolla pitäjän lounaiskulmalla on säilyttänyt oman lahjomattoman luonteensa. Vaikka ihmisillä siellä on yhdistäviä perimiä, ei kuitenkaan yhtään sukuselvää koivujärveläistä ole valettu ihan samalla muotilla, vaan vivahteita riittää. Ylivertaisina nämä ilmenivät nimenomaan Rauhaniemen Teuvossa.

Kiuruvesi-lehden vahva vaikuttaja

Meidän keskeinen tuttavuus alkoi jo 1950-luvulla Kiuruvesi-lehden perustamisen aikoihin. Kylille tarvittiin asiamiehiä, avustajia, puolestapuhujia, sillä uuden tulokkaan kaskessa oli myös kantoja. Teuvolla oli erämiehen vainu. Hän käsitti heti, että oman paikallisen äänenkannattajan asiassa ollaan oikeilla jäljillä. Lehden osalta juttu juontaa jo Rauhaniemen vanhaan isäntä-Hermanniin, aivan ensimmäisiin kirjoittaja-avustajiin, joka sitten jo muutaman vuoden kuluttua sananmukaisesti lähti Rauhaniemen rannasta viimeiselle veneretkelleen ja sai arvoisensa lopun hänelle läheisessä vesielementissä.

Kiuruvesi-lehden avustajain ja asiamiesten jokavuotinen kesäretki v. 1964 suuntautui Koivujärvelle Rauhaniemeen, jossa järjestyi nuotanvetonäytös.

Mutta jatkossa Teuvon ansiosta Rauhaniemestä tuli yksi Kiuruvesi-lehden sivukonttoreista, nimellisesti ”Koivujärven Sanomat”, koska koivujärveläinen ei hevillä hyväksy alistuneisuutta. Uutisia ja uutisvihjeitä saatiin lähes viikoittain. Ja tilauspuolella Koivujärvi pääsi lyhyessä ajassa lähes 100-prosenttiseen levikkipeittoon. Koska matkat olivat pitkät pitäjän perukoille ja yleiset kulkuyhteydet vastahankaisia, joutui toimittaja matkoillaan alkuvuosina turvautumaan myös polkupyörään ja yökuntiin. Rauhaniemi toimi yhtenä tällaisena kulkurin kievarina.

”Mitä sinä minulla tänä päivänä teetät?”

Näissä yhteyksissä pääsin läheltä tutustumaan Rauhaniemen elämänmenoon. Tiesin kyllä, miten tuloksellisesti Teuvo oli ajamassa kylän yhteisiä tavoitteita kunnan, seurakunnan ja erilaisten seurojen ja virastojen suuntaan – siellä on oma hautausmaa kappeleineen, urheilukenttä, tanssilava, kauppa, koulujakin toimi pari kappaletta, hyvät tieyhteydet joka suuntaan, mutta erikseen vielä on Rauhaniemen oma talonpito. Teuvo sai arvostusta paitsi kylän oikeutettuna oltermannina, myös kovana työntekijänä. Paikat olivat kunnossa, kehittyneet mallimaatilan suuntaan. Ja perhekeskeinen yhteys toimi. Aamukahvilla Teuvon tapana oli kysyä ujonoloiselta emännältään Ireneltä, mitä sinä minulla tänä päivänä teetät, vaikka kaikkeen kuontuvalla isännällä oli jo sininen haalari päällään navettaan lähtöä varten. Lapset olivat keskeisesti kuvassa mukana, myös jo kotoa lähteneet.

Nyt tuntuu kuin Teuvon lähdön jälkeen koko puhdasvetinen Koivujärvi olisi menettänyt puolet ilmeestään. Onhan sieltä viety Heikki Vågia, Kanas-Kustia, Hieta-Villeä, Ahonpään Heikkiä, Heinos-Paavoa, seppä-pelimanni-joulupukki-Erkkiä ym. rantojen kanta-asukkaita, ja elämä on aina jatkunut. Ja onhan peruskalustosta pystyssä vielä vuosisataisia, monien myrskyjen ryöpyttämia rantamäntyjä sekä ainakin Tiensuun Väinö, tosin jo luovuttaneena, keskustaan muuttaneena, mutta jota voimainsa päivinä pidettiin järven eteläpään parhaana perämiehenä ja kysyttiin silloin, kun muilla ei ollut haluja melan varteen avoselillä riehuvan aallokon sekaan. Mutta sittenkin...

Vesi, maa, ilma, tuli ja...

-Panepa mielees: Jos aallokon harjan erotat kahen kilometrin piähän, niin sillon on viisasta jiähä maihin.

Rauhaniemen nuotta- ja laituriranta 1960-luvulla

Tuon käytännön neuvon tulen muistamaan, vaikka pienillä lätäköillä opin saaneena joudunkin havaintomatkan puolittamaan. Oltiin kalatulilla Kattilasalmen suulla, muikkunuotalla. Silloin ei aallokon korkeutta tarvinnut arvioida, sillä lokakuisen yöpakkasen jäljiltä vedenpinnassa ei muuta liikettä ollut kuin kuoreiden pistelyt pintaan ja muuttotelkkien uintivanat selkäsaarien seutuvilla. Lahdukat olivat vielä riitteessä, mutta kalliorantaiset syvät apajapaikat sulana.

Paras rantakala tulloo kuoreesta. Vettä pakkiin, siihen ruisleivän palasia, suoloo, kimpale voita ja kaloja kuivapiäks. Eläkä piästä ihan puuroks.

Niin se tapahtui. Huilatessa juteltiin, käytiin jopa pintaa syvemmällä. Että on olemassa alkuaineita, joista ei voi tinkiä: maa, vesi, tuli, ilma. Koivujärvellä nämä ovat läsnä alkuperäisinä luontaisetuina.

-Ja semmoset nuapurit, joihin kansa tulloo juttuun, jatkoi perämies vielä luetteloa omalla lisällään.

Niin se saalis. Rantakala syötiin, mutta saalis ei siitä paljon notkahtanut. Kuoreita tuli kolme vasullista, 12 haukea, lahnoja, ahvenia, särkiä, mutta vain vajaa sankollinen muikkuja, joita varsinaisesti jahdattiin. Pienenveden puolella ranta-asukkaat tulivat peelareineen rannoille kyselemään kuoreita ja myös saivat sen mitä viitsivät viedä - ”kausitarjouksena”.

Kun Kaijansaaressa oli mustikoita...

Yhtenä keväänä halla verotti rajusti marjojen kukintoja – tyhjiksi jäivät kangasmaat. Teuvo soitti ja kertoi tietävänsä hyvän mustikkapaikan – että jos kiinnostaa, hän voi lähteä oppaaksi. Kiinnosti.

Mutta matkaan heitti mutkan ja se koitui minulle kohtalokkaaksi. Sillä välin oli taloon tullut jokin sähköasentaja tai remonttimies ja samalla Teuvo joutui luopumaan muista suunnitelmistaan. No, järjestelyjuttuhan se vain oli. Emännällä ei ollut mitään esteitä ennen iltalypsyä, keli oli kohtuullisen hyvä, tuuli myötäinen ja poikaikäinen Esa osasi ajaa perämoottorilla. Evinrude käyntiin ja keula kohti Kaijansaarta.

-Etkä sitten rupee vehtoomaan tuon emännän kanssa! evästi rannalle jäänyt Teuvo kädet torvena etäisyyden jo jatkuessa.

Vedenhengessä, järveen ulottuvassa suopainanteessa oli tosiaan mustikoita mustanaan. Astiat saatiin täyteen aikataulun mukaisesti. Veneeseen vain ja... Mutta Evinrude ei suostunut käynnistymään. Ei millään. Ei vaikka Esan kanssa kiskottiin vuorotellen kädet väsyksiin. Oli bensiiniä, oli kaikki hanat auki, säädöt kohdallaan... Mutta ei. Välillä odotettiin kaasuttajan kuivumista. eikä sittenkään. Otettiin moottori irti ja Esa purki sitä niin pitkälle kuin pystyi. Vaan ei. Pari tuntia oli siinä kulunut ja lisää tuli, kun jouduttiin lopulta soutamaan vastatuuleen viiden kilometrin matka Rauhaniemeen. Rannalla retkeläisten saapumista seuranneelle isännälle oli turha selitellä mitään.

-Minähän varotin! hän kuittasi.

Mutta jatkossa, vielä vuosien ja vuosikymmenienkin kuluttua, hän otti aina saman asian puheeksi, jos lähellä oli sopivaa kuulijakuntaa, ettei kenenkään kristityn tulisi päästää emäntäänsä tuon miehen mukaan mustikkaan. Kertomuksen erilaiset variaatiot vaihtelivat milloin mitenkin, eikä siinä jäänyt muuta mahdollisuutta kuin yhtyä kertojaan ja myöntää, että meillä tosiaan oli niin mukavaa, ettei ajan kuluminen tullut mieleenkään.

Niin kuin olikin.

”Herrasmies...”

Kosto on suloista – kostajalle. No. Minun tuleva vaimovalkeuinen, silloin kihlattu morsian, oli Koivujärvellä väliaikaisena opettajana ja vierailin siellä sulhasmiehenä viikonloppuisin aina kuin suinkin. Elettiin maaliskuuta ja kylällä järjestettiin perinteiset pilkkikilpailut. Esitin Mailalle, että jospa käveltäisiin hyötyliikuntana Sormussaareen, kilpailujen keskuspaikalle, ottaisin sieltä muutamia kuvia. Lumiesteitäkään ei keväisillä jäillä enää ollut. Kaikki meni oikein, oikein auvoisasti. Esimies-Teuvo oli kamoineen joutunut tulemaan hevosella kevyen korjareen kanssa ja kilpailujen päätyttyä han herrasmiehenä tarjosi paluukyytiä. Mikä ettei. Hyvin hän peitteli ”opettajan” vällyihin, liiankin hyvin, ja – heittäytyi itse viereen, jätti minulle ohjakset ja osoitti kuskipukkia sekä antoi osoitteen.

-Rauhaniemeen!

Kersantti Saastamoinen muisteli

”Herätys! Ryssä on hyökännyt yli rajan! Päivä oli 30.11.1939 ja kello vajaa 7, kun adjutantti, kornetti Holopainen karjaisi nuo sanat. Taistelulähetit hyppäsivät varusteisiinsa ja läksivät ennakkosuunnitelman mukaan hälyttämään yksiköitä. Se oli pilvinen talviaamu. Lunta oli maassa sen verran, että reki jo luisti. Päivän valjetessa alkoi rajaseudun asukkaiden vaellus pois vihollisen edestä. Manssilan ja Rajaselän puolella oli vanhempi väki ja karja vielä evakuoimatta, kun uskottiin, ettei sota syty...”

Näin alkoi kersantti Saastamoisen muistelusarja ”Ne 105 kunniamme päivää” 50 vuoden kuluttua 7.12.1989 Kiuruvesi-lehdessä. Talvisotasarjaa seurasi jatkosodan tapahtumien läheltä nähty kirjaaminen. Juttuja syntyi kaikkiaan useita kymmeniä. Hyvä kerrontatyyli, tarkat tiedot, Kiuruveden miesten liittyminen kuviin mukaan tekivät kirjoitelmasarjasta tavattoman luetun. Muuten – nämä jo kulttuurihistoriallisesti arvokkaat Kiuruveden miesten sotakokemuksiin liittyvät tarinat pitäisi saada yksiin kansiin.

Jokaisella luodulla on tarkoitus ja tehtävä, vaikka vain sattuman välikappaleena, myöskin tämän jutun allekirjoittaneella ja tässä ”kersantti Saastamoisen” sotia käsittelevän kirjoitussarjan julkitulossa. Kävi nimittäin näin, että Rauhaniemen perhettä kohtasi järkyttävä onnettomuus. Isäntäväen ollessa kyläreissulla pääsi tuli irti ja päärakennus paloi täysineen pohjia myöten. Kaikki meni. Kotona ollut vanha setäkin jäi liekkeihin. Mutta pari viikkoa aikaisemmin olin poikennut Rauhaniemeen siellä päin liikkuessani. Ja jutteluissa silloin satuttiin sivuamaan jotain sotaan liittyvää yksityiskohtaa. Tarkistaakseen asiaa Teuvo haki esiin muistelmansa, joita harrastuksenaan oli kirjoitellut päiväkirjamuotoisesti toimiessaan komppanian kirjurina. ”Luin rivin, luin kaks’, vereni tunsin kuumemmaks...” Pyysin koko materiaalin mukaani, kassillisen vihkoja ja kansioita. Kun palautin ne myöhemmin, oli Rauhaniemessä jo uusi päärakennus. Teuvolta oli unohtunut koko kirjoitusten kohtalo, ja jälleennäkeminen oli niin riemullinen, että hän innostui työstämään materiaalia luettavaan muotoon.

Vanha Rauhaniemi
Uusi tupa, mutta entinen isäntä ja entisen mehevät jutut. Palaneen rakennuksen valokuvasuurennos seinällä.

-On se jossain joku isompi sormi, joka sorttieroo kaikkia asioita, tulkitsi Teuvo sattuman taustaa.

10.1.2005 - Aarne Leväsalmi
Sää Koivujärvellä
Kuvapoimintoja